POTILASOHJE SIJOILTAAN MENNEN OLKAPÄÄN KORJAUSLEIKKAUKSEN JÄLKEEN
VAIHE 1 0-3 VIIKKOA
yläraaja tulee pitää öin ja päivin kantosidoksessa, jotta kiinnitetty rustorengas arpeutuu paikoilleen
kantosidoksen voi poistaa suihkuun mennessä sekä pari kertaa päivässä, jotta kyynärniveltä saa ojenneltua. Kuitenkin kyynärvarren kiertämistä ulospäin vartalosta tulee välttää koska se venyttää kiinnitettyjä rakenteita
ensimmäiset yöt on helpompi nukkua puoli –istuvassa asennossa
tulehduskipulääkkeitä on hyvä käyttää säännöllisesti muutamia päiviä jonka jälkeen annosta voi laskea asteittain kivun mukaan.
ensipäivinä kylmäpussit 15 min jaksoissa leikkausalueella helpottavat kipua
fysioterapia alkaa 3 viikon kohdalla leikkauksesta ja aika olisi hyvä varata jo etukäteen
VAIHE 2 3-6 VIIKKOA
kontrollikäynti vastaanotolla noin 3 viikkoa leikkauksesta
rustorenkaan kiinnittyminen on vielä kesken ja olkavarren liikeharjoitteet tulee aloittaa varoen
jotta olkapää ei jäykistyisi tulee aloittaa alkuun heiluriharjoitteet sekä liikeharjoitteet vaakatasoon. Kyynärvarren kierto sallitaan ns neutraaliasentoon kämmen eteenpäin mutta ulkokiertoa tulee vielä välttää. Näistä saa ohjeet lääkärikäynnin yhteydessä sekä yksilölliset tarkennetut lisäohjeet fysioterapeutilta .
fysioterapiakäyntejä tulee yleensä 1-2 kertaa viikossa , kotona itse tehtävät harjoitteet ovat kuitenkin kuntoutumisen perusta.
kantositeestä voi luopua 4 viikon kohdalla mutta kantaminen ja kuormittaminen on vielä kiellettyä